4. helmikuuta 2014

Berliini

Oi ja voi, Berliinissä kolme päivää. Juuri oikea aika vaihtaa maisemaa, kun suomessa alkoi perjantai lauantaina yönä lumisateet ja me vaihdettiin maisemaa. Matkalaukkujen kanssa aamuyöllä tarvottiin auraamattomilla kaduilla kohti lentokentälle vievää bussia ja mietittiin, että onko Berliinissä lunta vai ei. Vähä luminen Berliini otti tulijat vastaan auringon paistessa. Tälle reissulle varattiin Desing hotelli ja välillä on ihan kiva vähän fifistellä hotellin kanssa :) Berliinin hintataso oli sitä mitä odotettiin, halvempaa kuin suomessa (se kyllä totetutuu melkein joka paikassa nykyisin). Berliiniin palaan vielä uudelleen, se varmaan kertoo aika oleellisen mitä mieltä olen kyseisestä kaupungista. Voin vain kuvitella kuinka kiva kaupnki keväälä ja kesällä. Eikä Berliinin shoppailu mahdollisuuksista voi valittaa, anti oli hyvä (ja matkalaukun paino myös sitä luokkaa). Hyvästi se idea, että en osta oikein mitään, joopa joo, ketä oikein yritin huijata?!?





Ja ai niin, eikö joku voisi pitää juhlat, että voisin hyvällä omallatunnolla hankkia jonkin ihan mekon kevääksi tai kesäksi ;)
Alla oleva mekko olis nimittäin aika kiva. Harmi vaan ettei tällä voi mennä töihin, enkä keksi mitään hyvää tekosyytä tätä ostaa...
 
Elegant Pleated V Neck Tank Sleeveless Chiffon Floor length Dress



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti