18. tammikuuta 2015

Hiljaisuuden jälkeen paluu blogijuttuihin

Huuh, tässä on vierähtänyt tovi jos toinenkin ja blogin puolella on ollut hiljaista jonkin aikaa. Mietin pitkään mihin suuntaan blogia haluan viedä ja mitä siitä saan itselle. Totesin kuitenkin, että tämä on yksi tapa purkaa mieltä ja keskittyä sellaisiin asioihin mistä itse pidän. Joten tästä lähtien, tai ehkä paremminkin jatkan samalla linjalla kuin aiemminkin ja tässä blogissa keskityn itselle mieluisiin juttuihin, joista yksi on matkustaminen, toinen muoti ja kolmas ihan vaan valokuvat milloin mistäkin. Olipas tyhjentävästi sanottu eli täällä voi olla juttuja maan ja taivaan väliltä, riippuen siitä mikä sattuu blogin kirjoittajaa milloinkin innostamaan. En meinaa edelleenkään rajata aineita suuntaa tai toiseen ja kirjoittaa aijon aina kun siltä tuntuu. Näillä mennään pysykää mukana! Ainakin matkamessujen innoittamana rustaan vielä kesän Euroopan turneelta juttua Bratislavasta ja Wienistä, juttua tulee Mallorcan kaks viikkoisen visiitin annista sekä syksyn pitkistä viikonlopuista Lontoossa ja Alicantessa. Unohtamatta välillä asukuvia vaikkakin talvella ne taitaa olla toppatakki ja pipo osastoa, mutta kohtahan sitä on kesä, vai mitä?!?

Matkoja on suunnittelilla tänä vuonna ainakin rapakon tuolle puolen Nykiin ja keväällä pitkä viikonloppu taas mun niin raskastamaan Lontooseen (mä en vain pääse tuosta Lontoosta eroon millään). Ja sit katotaan fiiliksen mukaan, et mitä muita reissuja tässä tulee. Tammikuu aloitetiin heti päivällä Tallinnassa, eli lähdettiin kavereiden kanssa viettämään Loppiaista naapurimaan puolelle. Keli oli hyisen kylmä ja kaikki oli vetäneet kunnon toppakamat niskaan ja muistutti enemmän tai vähemmän michelinukkoja. Aloitettiin tämä Tallinnan reissu poikkeukselliseti menemällä syömään (normijuttuhan meillä on ollut rynnätä vaan vaatekauppoihin shoppaileen). Otettiin suunnaksi satamasta siis Kalamaja ja sielllä paikka nimeltä F-Hoone. Valinta osoittautui todella loistavaksi valinnaksi, ruoka oli todella hyvää ja alkukeittona syötyä Kurpitsainkiväärikeittoa voin todellakin suositella testattavaksi! Paikkakin oli mun makuun just hyvä, ei mikään hienosteva vaan vähän rouhea tehdasmainen miljöö, i like it!! Ja mä en perusta tipattomasta, enkä myöskään mistään laihis-tammikuusta, safkasta voi päätellä, et mä kannatan anti-laihdusta :)
























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti