21. maaliskuuta 2015

Taivaanrannan maalarin sunnuntai

Koko edellinen sunnuntai kiteytettynä, en tehnyt mitään. Tai tein, mutta en mitään mitä oikeastaan olisi pitänyt. Mutta ei se  oikeastaan edes haittaa. Vai haittaako? No ei! Tein kaikkea mitä sinä sunnuntaina tuntui mun tarvitsevan tehdä. Eli makoilin sohvalla ja haaveilin kaikesta hassusta ja siitä mitä olisi kiva tulevaisuudessa tehdä. Taisinpa korjata haaveilun lomassa sentään pari paitaa ja lyhensin yhden mekon helman. Ei huono saldo kuitenkaan, vaikka en imuroinut, enkä tiskannut, enkä tehnyt ruokaa tai edes jaksanut pestä pyykkiä. Mutta ketä kiinostaa, maailma ei kaatunut, eikä edes tullut katastrofia. Paljon enemmän tarvitsin lokoisaa sunnuntai moodia. Joskus sitä vain tarvitsee päivän jolloin ei tarvitse tehdä yhtään mitään mitä ei huvita, eikä edes lähteä ulos jos ei nyt satu huvittamaan. Voi vaikka tuijotella horisontin kaukaisuuteen.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti